KOIRAHOITOLA

Etusivu
Hoitoaika
Tilat
Tuonninehdot
Hoitaja
Kuvia
Ajo-ohje
Hinnasto


KOIRAKOULU

Etusivu
Kurssiesittelyt
Paimennus
Esittely
Ajo-ohje
Kuvia


KOIRAHOITOLA

HOITOAIKA

Pyrimme tekemään koirien hoitoajasta mahdollisimman stressittömän. Emme tarjoa kaikille samaa ruokaa, jotta vatsa ei mene sekaisin. Tuothan siis koirallesi sen omat ruoat. Myös jääkaapissa ja pakastimessa säilytettävät ruoat voi tuoda. Toivomme, että eläimelle otetaan oma peti, peitto ja/tai matto mukaan, jotta tutut tuoksut seuraavat hoitopaikkaan. Lisäksi voi ottaa mukaan leluja, puruluita ja makupaloja ajan vietteeksi. Hoidamme myös mahdolliset lääkitykset omistajan ohjeiden mukaan. Hoitolassa on radio tuottamassa koirille tuttua ja rauhoittavaa äänimaisemaa. Pyrimme luomaan leppoisan ilmapiirin sekä sisälle hoitolaan että ulkotiloihin. Aivan kuten koiran omassa kotonakin on.

Ota koiralle hoitoon mukaan vain sellaista ruokaa, jota koirasi on tottunut kotonakin syömään. Vältymme näin ripuleilta. Jos koirasi on vaihtamassa ruokaa toiseen, niin tuo sekä uutta, että "vanhaa" ruokaa, jolloin totutamme koirasi uuteen ruokaan vähitellen.

Koirat ulkoilevat 3-4-5 kertaa päivässä ilmasta riippuen remmilenkein ja tarhassa. Hyvällä ilmalla voivat koirat olla tarhassa pitkiäkin aikoja "ottamassa aurinkoa". Koiria ei kuitenkaan kuljeteta tilan aitojen ulkopuolella. Mikäli hoitoon tuleva koira on koirasosiaalinen, voi se leikkiä valvotusti muiden samanmielisten koirien kanssa tarhassa. Tämä tapahtuu ainoastaan omistajien suostumuksella!




Minna Jokisaari, minna.jokisaari[ÄT]sata1.com, puh. 0400 313 797

Koirakoulu, koirahoitola, Oulu, Tupos, Minnan Koirakoulu, Minnan koirahoitola, koirahoitola oulu